keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Mummotakissa keikalle


Eilen kävin mummomaisesti konsertissa Kulttuuritalolla. Selvin päin. Istumapaikoilla. Kuuntelemassa miestä ja pianoa. Ylläni oli kätevä taiteltava takki, jonka saattoi sujauttaa kassiin, ettei tarvinnut odotella narikkajonossa.


Rufus Wainwright on ehdottomasti yksi aikamme pakahduttavimmista esiintyjistä. Rufus on vanha sielu. En ole kykeneväinen tekemään keikka-arviota, koska keskittyisin liikaa tunteeseen enkä tekniseen puoleen. Täysin puolueellinen mielipiteeni on: haluan Rufusin lemmikikseni. Kyseessä on koskettava, hauska, suloinen ja upea tulkitsija. Konsertin ensimmäisen näytöksen aikana Rufus oli pyytänyt yleisöä olemaan taputtamatta lainkaan. Mies esitti kappaleita uudelta, synkältä ja surumieliseltä levyltään pukeutuneena mustaan puuhkakauluksiseen laahukseen ja taustalla nähtiin videotaidetta.



Väliajan jälkeen lavalle saapui vapautuneen oloinen ja reipas artisti. Yleisö sai nauttia Rufusin höpsöstä huumorista ja jutustelusta hittien välissä. Suosikkejani Foolish Lovea ja April Foolsia ei tällä kertaa kuultu, toisin kuin viimeksi kaksi vuotta sitten, mutta kokoelma oli hyvin tasapainoinen herkkiksiä ja riehakkaampia ralleja, jotka toimivat hienosti pianosovituksena.

Toinen blogimme kirjoittaja tuhahti Rufusista: ”Ai onkse se, jolla on se kappale, joka soi ihan kaikkialla (cover-versio Leonard Cohenin Hallelujahista)” Suosittelen tutustumaan muuhun, Rufusin itse kirjoittamaan matskuun. Kaikki, joilla on joskus ollut särkynyt sydän, surua, epätietoisuutta, ongelmia tai onnea perhesuhteissa tai olo siitä, ettei kuulu joukkoon jos mihinkään, löytää kappaleista samastumista ja lohtua. Eilisen keikan jälkeen ajattelin suositella Rufusta myös äidilleni, joka on innostunut eläkepäivillään opettelemaan soittamaan pianoa.


Keikan jälkeen oli kevyt olo kävellä kesän tuoksussa kohti kotia. Ja kuinka nopeasti sitä pääsikään kotiin, kun oli kätevä ja mummomainen taittotakki mukana! Pitänee ottaa tavaksi ottaa Tavastian keikoillekin mukaan. Siellä kun fiiliksen pilaa loputon jonottaminen keikan jälkeen, joka saattaa kestää kevyesti 45 minuuttia. Ja mummo jos joku kaipaa kauneusunensa.

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa, tunnistin itseni kuvauksesta todelliseksi mummoksi. Rufuksesta ei kommentoitavaa

    VastaaPoista
  2. Hyvät hyssykät! Ensimmäinen kommentti, tämä taitaa nyt olla sitä sosiaalista meeediaa! Mahtavaa!
    ps. mummotunteitaan saa jakaa mielellään!

    VastaaPoista