Päivän mummo

Muista katsoa Pikku-Britannia USA huomenna! Vielä pari viikkoa superhuumoria luvassa.

Pulloja ja palloja

Terveisiä Pietarista! Siellä hallitaan kiinnostuksen herättävä pakkaussuunnittelu. Maistuisiko makea vauvanpää vai olisiko nuori herrasmies enemmän makuusi?

Naminam ja puts puts!

Tämä on ollut herkkujentäyteinen viikonloppu. Perjantaina käväisin perinteisissä valmistujaisissa, joissa tarjottiin perinteisiä herkkuja - sienipasteijoita, poroa ja lohta sekä cocktailtikkuja (sain bongattua sellaisen, jossa oli kaksi palaa makkaraa ja paprika - jes) sekä kermakakkua ja lusikkaleipiä. Eilisissä tupaantuliaisissa sen sijaan tarjottiin herkkuja maailmalta: kuskusia, sweetchilimarinoituja kasviksia ja rapuja, hummusta ja jugoslavialaista nokkospiirakkaa. Bongasin myös tällaisen perinteisemmän herkun, jonka joku nokkela oli tuonut tuparilahjaksi. Kuinka siistiä siivous onkaan, kun on välineet kohdillaan!

Päivän mummo

Jos perjantaina ei naurata vaikka pitäisi, niin tsekkaa tämä osoite.

Mummokeiton virkistävä vaikutus

Kun Julia edusti eilen nuorison parissa Taikin kevätnäytöksessä, minä haahuilin kymmenen vuotta vanhempien patujen seurassa eräissä kinkereissä. (Kiitos viehkoille blogin seuraajille, jotka tulitte moikkaamaan!) Juhlat järjestettiin mitä ihanimmassa tilassa eli Yrjönkadun uimahallissa. Ja ei, juhlissa ei oltu alasti, vaikka ne järjestettiin naku-uimalassa. Kolme ihmistä on jo kysynyt tätä – millaisissa bileissä te kuvittelette minun käyvän?

Yrjönkadun superkaunis ja tunnelmallinen uimahalli on tullut tutuksi viikottaiselta aamu-uintireissulta seuralaiseni kanssa. Perinne on vähintään yhtä paljon terapiaa kuin kuntoilua. Aloitimme uimisen vuosia sitten. Olin silloin aika allapäin ja elämäni oli suurten mullistusten kourissa. Seuralaiseni ehdotti silloin tomerasti, että aletaan käydä yrtsillä aamuisin. On syy herätä ja altaassa kauhoessa saa samalla itkeä, kun on muutenkin jo naama märkänä. Flight of the Conchordsin Jemainen sanoin: ”I’m not crying, it’s just been raining on my face.” Tärkeämpi oivallus oli päästä mummeleiden seuraan. Kun lilluu mummokeitossa (eli altaassa) tai istuu löylyissä kaikenkokoisten ja -näköisten ja kuulee ja näkee ja kuvittelee kaikenlaisia elämäntarinoita, tuntuvat omat murheet aika pieniltä. Tai ainakin sellaisilta, joista selviää.

Nyt oma elämä on radallaan ja tasapainossa, eikä altaaseen putoile suolaisia kyyneleitä – paitsi ehkä hikipisaroita. Tavasta en kuitenkaan luovu. Kun kippistin eilen tyylikkäiden ja viileiden designereiden keskellä diskovaloissa, minä skoolasin mummoille.

Menneiden haikailusta

Fokit sen sanoo. Ennen oli vyölaukussakin enemmän taskuja.

Synninpäästö

Eilen tein jotain epämummomaista, ja koston salamat jylläsivät saman tien ylläni. Lähdin korskeuden tielle ja laitoin korkokengät sekä rimpsuhameen, kun kävin Taikin Näytös10:ssä. Vettä satoi, oli kylmä ja ratikassakin oli kaksi haisevaa juoppoa, jotka yrittivät kouria, kun kerran minarissa olin (minihame on selvä kutsu juopolle: "Tartu tiukasti hanuriin ja näppäile mua.")

En edes usko, että pyrkimystäni näyttää muodikkaalta muotinäytöksessä arvostettiin, koska näin mummona on pakko sanoa, että osa niistä taikkilaisista näytti juopommalta kuin minä pahimmissa krapulan koureissa. Ja uskon että ne tekivät sen ihan tahallaan ilman daruden häivääkään.

Onneksi näytös oli sentään hieno!

Mummotakissa keikalle

Eilen kävin mummomaisesti konsertissa Kulttuuritalolla. Selvin päin. Istumapaikoilla. Kuuntelemassa miestä ja pianoa. Ylläni oli kätevä taiteltava takki, jonka saattoi sujauttaa kassiin, ettei tarvinnut odotella narikkajonossa.


Rufus Wainwright on ehdottomasti yksi aikamme pakahduttavimmista esiintyjistä. Rufus on vanha sielu. En ole kykeneväinen tekemään keikka-arviota, koska keskittyisin liikaa tunteeseen enkä tekniseen puoleen. Täysin puolueellinen mielipiteeni on: haluan Rufusin lemmikikseni. Kyseessä on koskettava, hauska, suloinen ja upea tulkitsija. Konsertin ensimmäisen näytöksen aikana Rufus oli pyytänyt yleisöä olemaan taputtamatta lainkaan. Mies esitti kappaleita uudelta, synkältä ja surumieliseltä levyltään pukeutuneena mustaan puuhkakauluksiseen laahukseen ja taustalla nähtiin videotaidetta.



Väliajan jälkeen lavalle saapui vapautuneen oloinen ja reipas artisti. Yleisö sai nauttia Rufusin höpsöstä huumorista ja jutustelusta hittien välissä. Suosikkejani Foolish Lovea ja April Foolsia ei tällä kertaa kuultu, toisin kuin viimeksi kaksi vuotta sitten, mutta kokoelma oli hyvin tasapainoinen herkkiksiä ja riehakkaampia ralleja, jotka toimivat hienosti pianosovituksena.

Toinen blogimme kirjoittaja tuhahti Rufusista: ”Ai onkse se, jolla on se kappale, joka soi ihan kaikkialla (cover-versio Leonard Cohenin Hallelujahista)” Suosittelen tutustumaan muuhun, Rufusin itse kirjoittamaan matskuun. Kaikki, joilla on joskus ollut särkynyt sydän, surua, epätietoisuutta, ongelmia tai onnea perhesuhteissa tai olo siitä, ettei kuulu joukkoon jos mihinkään, löytää kappaleista samastumista ja lohtua. Eilisen keikan jälkeen ajattelin suositella Rufusta myös äidilleni, joka on innostunut eläkepäivillään opettelemaan soittamaan pianoa.


Keikan jälkeen oli kevyt olo kävellä kesän tuoksussa kohti kotia. Ja kuinka nopeasti sitä pääsikään kotiin, kun oli kätevä ja mummomainen taittotakki mukana! Pitänee ottaa tavaksi ottaa Tavastian keikoillekin mukaan. Siellä kun fiiliksen pilaa loputon jonottaminen keikan jälkeen, joka saattaa kestää kevyesti 45 minuuttia. Ja mummo jos joku kaipaa kauneusunensa.

Älä välitä

Mummoutta pohtiessani olen ymmärtänyt, että yksi, mikä mummoilla on ylitse muiden, on kuolemanläheisyys. Elämä on jo niin pitkällä, että sillä, mitä tekee, ei ole enää niin väliä. Mummoilla on mahdollisuus olla välittämättä. Asioita ei välttämättä voi enää kauheasti parantaa tai muokata, ei voi tulla suosituksi tai edetä urallaan. Ja tämä antaa suunnattoman vapauden, voi tehdä mitä lystää!

Mummot ei aina välitä, miltä näytetään (esim lilapermanenttihiusmummot) tai miten puhutaan (annan oivallus höperöydestä yhdestettynä viisauteen). Tämä on uskomaton voimavara mukavuudentavoittelussa, ja vasta mummot keksii sen.

WWMD?

Julia tiivisti aloituksessaa hyvin mummoilun ytimen. Mummolife ei ole kiinni iästä. Mummoilu on sitä että saa ja uskaltaa olla olla mukavuudenhaluinen ja oma itsensä – myös muiden asioiden kustannuksella. Saa puhua viisaita ja höperöitä samassa lauseessa. Kiinnostaako mummoilumme ja bloggaamisemme muita kuin meitä ja mitä tästä kaikesta tulee? Koska mummoilu loppuu ja seisooko siellä kiitos vai tuskaa? Se on loppujen lopuksi toisarvoista. Välittäisikö mummo? Kun elo on vähän tuskaisen vakavaa, hankalaa ja hipsteriä, on hyvä miettiä What would mummo do? Useimmiten oikea ratkaisu ongelmaan on se, mikä tekee elämästä mukavampaa.

Mummo on aina muotia

Mitä on mummoilu? Mielestäni mummoilu on mukavuuden tavoittelua, satunnaista muodin kelkasta putoamista ja tietynlaista raihnaisuutta. Toki mummoja on monia. On Eira-mummo, joka käy välillä Ekbergiltä hakemassa bebé-leivoksen ja puhuu helsingin ja ruotsin sekoitusta ("mä tykkään et.. mä bruukkaan käydä promenaadilla.."). On tanta som trängs -mummo, joka tönii kaupan jonossa nuorempiaan ja istahtaa ratikassa viattoman ihmisen syliin, jos häne ei erehdyksessä ymmärrä antaa paikkaansa. On homing-mummo, jonka pullat, leivokset ja muussit maistuvat toki hyviltä, mutta niissä on vivahde 80-lukua. Homing-mummo ei myöskään ajele viiksiään ylähuulelta.

Mummous on elämänasenne. Se on jotain hyvää ja kaunista, joka tekee arkipäivästä kauniin.