Fighting for my right to not to party

Anna-mummo on ottanut postauksessaan tärkän ilmiön esiin. Juhliminen ilman syämen kutsumusta - se on saatanallista. Julia-mummon Erasmusajat ovat nyt jatkuneet kahdeksatta viikkoa, ja tahdonvastainen juhliminen on tullut tutuksi.

Kun kodissa ei ole mukavaa sänkyä, lihapullia, televisiota saati toimivaa internettiä, valkoisten seinien tuijottelu ei huvita ja punaviinin juominen ei tunnu kotoisalta vaan pikemminkin surulliselta yksin - on lähdettävä viettämään Erasmustimeä.

Menet sinne kauppaan, ostat sen 2 euron litran sangriamehutölkin neljännen kerran saman viikon aikana. Suunnistat juhliin sillä perusteella, mistä kuuluu jäätävin We No Speak Americano -renkutus (ja piru vie, silti kaikki puhuu täällä sitä americanoa).



Annat ne poskipusut niille samoille ihmisille, joiden kanssa olit juuri lounaalla ja avaat sen sangrian. Koska paikalla on aina muutama sosiaaliavustuksella elävä italialainen (joilla kuitenkin on aina kalleimmat vaatteet ja AUTO erasmusvaihdossa), sangria on pian tyhjä - mutta ei hätää, humaltua voi myös 60 sentin Kriekin avulla (kuin joisi jälkiruokaa).

Kun ilta alkaa olla lopuillaan, kaikki samat biisit on laulettu sing along songina yhdessä ja kippistelty À TA SANTE!!! À VOTRE SANTE!! alkaa soida yksi karseimmista lauluista, nimittäin Black Eyed Peasin:



Joka kerta herää kysymys, miksei tää biisi soi illan alussa, vaan AINA lopussa? Siksikö että nukkumaan meneminen humalassa on merkki siitä, että tonight is gonna be a good good night? Ja miksi MAZEL TOV? Niin monta kysymystä.

Mikäli kotiin ei mennä, otetaan suunta paikallisiin CERCLEIHIN, (vähän sama meininki kuin suomen osakunnissa - mutta huomattavasti villimpi), joissa kaljaa saa 50 sentillä. Joka kerta kun tuoppi on juotu, se kuuluu viskata olan yli lattialle. Tästä syystä cercleihin ei oteta juhlavaatteita vaan wellington bootsit, paskasimmat verkkarit ja rupusin huppari, mitä erasmusparan rinkasta löytyy. Cercleissä nähtyä: oksennuksessa tanssiminen, oksentaminen seinään, tupakan tumppaaminen toisen takkiin, silmitöntä kähmintää, poliiseja jne. Ja näitä cerclejä on täällä Louvain-la-Neuvessa kaikkialla. Mikäli joku sattuu "haastamaan sinut" ja huutamaan "TROIS DEUX UNE ZEEEE-EERO!" oluttuoppi (joka tosin on vain 0.33l) pitää juoda yhdellä huikalla niin, että mukin yläosa puristetaan nokkamukiksi, jolloin kaikki on pakko juoda - ja jällleen heittää tuoppi olan yli. Toinen vaihtoehto, mikäli olutta juodaan pulloista, on kopauttaa toisen pullon suuosaa omalla pullolla, jolloin toisen olut kuohuu yli, jollei hän juo sitä.

Cerclejen ominaishaju - paskan löyhkä. Näiden mestojen vessoissa ei harrasteta yhdenillan juttuja - paitsi jos ollaan niin humalassa että yhdenillanjutun harrastaminen ei onnistu.

Ja vielä sananen cerclejen SISÄPIIRIIN pääsemisestä. Tähän minulla ei ole minkäänlaista halua ryhtyä, mutta muutama erasmusparka on ottanut sen elämäntehtäväkseen. Kun johonkin cercleen (ainejärjestön ja osakunnan sekoitus) pääsee sisään, saa typerän hatun, jossa on paljon pinssejä (huomattavasti nörtimmän näköinen vaihtoehto kuin haalarit, je pense). Muuta iloa siitä ei varmaankaan ole? Mutta mitä on tehtävä, jotta pääsisi? Läpäistävä koe.

Kokeet kestävät ensimmäiset opiskelukuukaudet. Tiivistettynä: vanhat cercleläiset nöyryyttävät uusia tulokkailla kaikilla semi-laillisilla keinoilla, mitä keksivät aina kun mahdollista. Kadulla nähtyä: ihmisiä syömässä koiranruokaa, raakoja kananmunia, ruokaöljyä, ELÄVÄ KALA. (Tästä syystä täällä on aina aamuisin oksennusta kaduilla.) Viime viikolla täällä erasmuslaistyttönen joi liikaa, kaatui ja sai aivotärähdyksen, muuttui hulluksi, vietiin sairaalaan, sai tikkejä ja joutui maksamaan hoitokuluja 300 euroa (vakuutus ei korvaa kun humalatila on tarpeeksi kova). Viereisessä kaupungissä eräissä kastajaisissa (Baptisme - kokeen nimi), tyttö ja poika käärittiin maton sisään ja laitetiin vierimään mäkeä alas. Tyyppien päät kolahti kiveen, molempien niskat murtui ja ne löydettiin kuolleina matosta.

Nojoo. Tässä nyt vähän inhorealismia siitä, milloin juhliminen ei ole enää kivaa. Ja syy siihen, miksi MEIKÄMANDOLIINO on etsinyt itselleen juhlimisseuraa myös ERASMUSTIMEN ulkopuolelta.

Nyt Julia-mummo on päivittelynsä päivitellyt.

Kotiloituminen

Anna-mummo on vähän huolissaan. On lauantai-ilta. Tukka on sekaisin, päällä on oloasu, seurana kaveri ja kissa. Tilanne olisi aika ok, jos kello olisi 02:00 ja oltaisiin juuri palattu universumin siisteimmistä bileistä, mutta ei, kello ei ole edes seitsemää. Molempina tämän viikonlopun iltoina koti, kynttilät, punaviini, lihapullat, jutustelu ja niin edelleen on houkutellut enemmän kuin juhlinta ja riekkuminen. Eilen olisi ollut huippumeininkiä ja tänäänkin hipat, joita olen odotellut koko syksyn ja valinnut asun jo syyskuussa.

Onko syynä syksyn väsähdys, aika äärimmilleen viety työtaakka (eläkepäiviä odotellessa), liian hyvät uutuuslevyt soittimessa vai - wait for it - mummoutuminen ja kotiloituminen.

Onneksi pian alkaa pikkujoulukausi.

Tapaa stalkkerisi

Anna-mummoa mietityttää tänään ilmiö, jossa suositut bloggaajat ilmoittelevat päivystävänsä esimerkiksi festarilla ja ”tule nykäisemään hihasta jos näet minua”. Ymmärrän sen, että tosielämästä vieraantuneet lukijat ehkä haluavat sanoa ”moi” seuraamalleen ja ihailemalleen tyypille, mutta mitä bloggaaja sanoo lukijoilleen? Mitä ihmeen puhuttavaa kahdella täysin ventovieraalla voi olla? Lukija tietää täysin bloggaajan elämästä hämmentävän paljon (ja voi täydentää mielikuvituksellaan loput), mutta bloggaaja ei lukijastaan mitään, paitsi ehkä muikkumaestro-tyyppisen nimimerkin.

Miksi bloggaaja haluaisi tavata lukijansa ja oikein lietsoa lukijoitaan tulemaan seuraansa siviilissä? Saadakseen plöräyksen suitsutusta ja palvontaa? Entä jos lukijalta on luvassa kritiikkiä ja kiusallisia kysymyksiä, kuuluuko niihinkin vastata? Koska mummot ovat rohkeita testaajia, he harrastavat puolestanne tätä tutkivaa zzzurnalismia tänä viikonloppuna! Stay tuned ja naamatutut bloggaajat – varokaa, tuntemattomilla salaseuraaja-mummoilla on teille pari kiperää kysymystä.

Näillä puheilla mummolifen bloggaajat päivystävät huomenna Flow’n Tastebuddies-pisteellä kello 19.20-19.30. Kysymykset pyydetään lähettämään etukäteen. Hihasta ei saa nykiä, mutta olutlahjoituksia otetaan vastaan.

Etkä omista!

Nyt kielenhuoltaja-mummon on sanottava sananen eräästä verbistä, jota nykyään niin usein kaltoinkohdellaan.

"Mä omistan kolme siskoa ja yhden veljen."
"Omistan hauskan harrastuksen."
"Eilen huomasin, että omistan hassun tavan, nimittäin.."

Pardon moi, mutta OMISTA ei ole sama kuin MINULLA ON. Joten hyvä nykyajanturmeltunutnuoriso, älä yritä omistaa kaikkea. Riittää, kun välillä vain katsoo ja kätkee syämeen, kuten Neitsyt Maria ja Nuuskamuikkunen tekivät.

Mummo on puhunut.



Toistakaa perässä: "Nuuskamuikkusella ON kiva body."

Ismo minkä teit!

Nyt on pahat paikat. Missasin eilisen Salkkarijakson! Ei nyt, juuri kun sarja jää kesätauolle. Luin äsken Iltalehdestä, että Ismo saattoi kuolla siinä! Mä oon niin monta vuotta odottanut Ismon kuolemaa. Esim silloin, kun ismo pelasi kaikki rahansa ja asuntonsa ja alentui lopulta varastamaan torimyyjältä porkkanoita (laittoi niin kourittain taskuunsa) ja päätyi murheellisena keikkumaan sillan kaiteelle, mä vaan jännitin kotisohvalla ismon puolesta: Hyppää hyvä mies, hyppää! Mutta ei, sillä kerralla Ismo ei hypännyt.

En muuten ole tämän toiveeni kanssa yksin, sillä tuossa vikassa jaksossa joku nimenomaan yritti ajaa Ismon päältä moottorikelkalla, jonka jälkeen Ismo "jäi elottomana jäälle makaamaan".

On kohtalon ironiaa, jos Ismo nyt vihdoin saadaan pois päiviltä ja mä en ole sitä näkemässä.


Joku varasti Ismon vaatteet sillä aikaa, kun Ismo kävi taloyhtiössä saunomassa.


Toden totta. Salkkarit on mulle vaan aika tärkeä juttu. (niin kuin monelle muullekin mummoutuneelle)


Vanha klassikko: ismo ja seppo!