Mummouden yksi hienoista iloista on mielivaltainen hoirseminen tuiki tuntemattomille ihmisille. Ja tätä eivät tee pelkästään mummot, vaan myös papat. Tapahtui taannoin belgialaisessa opiskelijaruokalassa (kyllä, mummot ja papat ovat vallanneet Louvain-la-Neuven opiskelijaruokalat):
Istuin tyytyväisenä perunamuusin äärellä, kun noin 90-vuotias setä kääntyi puoleeni ja alkoi kaivella housujaan. Vähän pelotti, mutta vanha nahkakukkarohan sieltä tuli ja kukkaron sisältä hämmentävä vanha paperi. Siinä oli sedän kuva ja todiste siitä, että hän on taistellut toisessa maailmansodassa Belgian merivoimissa. Kiitos tästä tiedosta, hyvä setä. Tämän jälkeen setä yritti horista vielä (ranskaksi, bien sûr) jotain sotamuistoistaan, mutta mongerrus + belgian ranska takasivat sen, etten ymmärtänyt sanaakaan sedän sepustuksista. Hymyä sedällä kyllä riitti ja hän kikatteli kuin pieni tyttö koko keskustelun ajan.
Saattaa olla, että pian tämä mummo alkaa myös horista satunnaisille ihmisille kahviloissa ja junissa, suomeksi, luonnollisesti.
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)