Kun Julia edusti eilen nuorison parissa Taikin kevätnäytöksessä, minä haahuilin kymmenen vuotta vanhempien patujen seurassa eräissä kinkereissä. (Kiitos viehkoille blogin seuraajille, jotka tulitte moikkaamaan!) Juhlat järjestettiin mitä ihanimmassa tilassa eli Yrjönkadun uimahallissa. Ja ei, juhlissa ei oltu alasti, vaikka ne järjestettiin naku-uimalassa. Kolme ihmistä on jo kysynyt tätä – millaisissa bileissä te kuvittelette minun käyvän?
Yrjönkadun superkaunis ja tunnelmallinen uimahalli on tullut tutuksi viikottaiselta aamu-uintireissulta seuralaiseni kanssa. Perinne on vähintään yhtä paljon terapiaa kuin kuntoilua. Aloitimme uimisen vuosia sitten. Olin silloin aika allapäin ja elämäni oli suurten mullistusten kourissa. Seuralaiseni ehdotti silloin tomerasti, että aletaan käydä yrtsillä aamuisin. On syy herätä ja altaassa kauhoessa saa samalla itkeä, kun on muutenkin jo naama märkänä. Flight of the Conchordsin Jemainen sanoin: ”I’m not crying, it’s just been raining on my face.” Tärkeämpi oivallus oli päästä mummeleiden seuraan. Kun lilluu mummokeitossa (eli altaassa) tai istuu löylyissä kaikenkokoisten ja -näköisten ja kuulee ja näkee ja kuvittelee kaikenlaisia elämäntarinoita, tuntuvat omat murheet aika pieniltä. Tai ainakin sellaisilta, joista selviää.
Nyt oma elämä on radallaan ja tasapainossa, eikä altaaseen putoile suolaisia kyyneleitä – paitsi ehkä hikipisaroita. Tavasta en kuitenkaan luovu. Kun kippistin eilen tyylikkäiden ja viileiden designereiden keskellä diskovaloissa, minä skoolasin mummoille.
Ainoa mikä siinä tietty on, että pelkään niiden mummojen lirauttelevan nesteitään aina välillä sinne altaaseen. Tenaleidiä kun ei myydä tampoonimuodossa, eihän?
VastaaPoista